Kansasten sukukirja, pinssi, viiri ja muistomerkki

Sukukirja

Kansasten ensimmäinen sukukirja "Leppävirran Kansaset - Sortavalasta Kerimäen ja Joroisten kautta Leppävirralle" julkistettiin sukukokouksen yhteydessä 11.7.2015. Kirja on pitkäjänteisen ja määrätietoisen sukututkimustyön sekä peräänantamattoman uurastuksen tulos. Kirja on kovakantinen ja siinä on 250 sivua. Kirjan koko on 255 x 185 mm.

Sukukirjan esipuhe:
"Kansasten sukuseuran ensimmäinen julkaisu on käsissäsi. Se on tehty kokonaisuudessan talkootyönä. Suurimman vastuun kirjan tekemisestä on kantanut seuran sukututkimustoimikunta: Eeva Fihlman, Pirkko Rantamäki, Tuomo Kansanen ja allekirjoittanut. Kirjan taitosta on huolehtinut Tytti Kansanen. Leppävirran kunta on tukenut seuraa toiminta-avustuksella 2014. Kirjamme sisältää mittavan määrän tietoa suvusta sukutauluissa ja artikkeleissa. Toivottavasti kirja aktivoi suvun jäseniä toimittamaan puuttuvaa tietoa sukuseuralle niin esipolvista kuin suvun historiastakin tulevaisuudessa julkaistavaksi.

Kiitän kaikki tiedontoimittajia ja erityisesti sukututkimustoimikunnan jäseniä sekä taittajaa mittavasta panoksesta suvun jäsenten ja sukuseuran hyväksi.

Tikkakoskella 31.5.2015

Niilo Kansanen
Kansasten sukuseuran hallituksen puheenjohtaja"

Sukukirjoja on enää yksittäiskappaleita jäljellä, tilattavissa Kansas-kaupasta.

Kuvassa sukukirjatyöryhmä. Vasemmalta: Tytti Kansanen, Pirkko Rantamäki, Eeva Fihlman, Tuomo Kansane
Kuvassa sukukirjatyöryhmä. Vasemmalta: Tytti Kansanen, Pirkko Rantamäki, Eeva Fihlman, Tuomo Kansane

Kuvassa sukukirjatyöryhmä. Vasemmalta: Tytti Salmivainio, Pirkko Rantamäki, Eeva Fihlman, Tuomo Kansanen ja Niilo Kansanen.

Sukupinssi

Sukupinssi on metallinen hopeanvärinen emaloitu perhoskiinnitteinen neulapinssi. Pinssin kuva-aiheena on Kansasten viiristä tuttu mukaeltu K-kirjain ja vuosilukuna suvun kantaisän Johan Kansasen syntymävuosi 1679. Pinssin korkeus on 12 mm ja leveys 6,4 mm.

Kuva pinssistä napinläpeen kiinnitettynä oikealla.

Pinssejä on nyt saatavana, tilaa heti omasi Kansas-kaupasta! Pinssin hinta on 10 euroa ja toimituskulut 3 euroa.

Viiri

Kansasten sukuseuralla on oma sukutunnus, joka on toteutettu pöytästandaarin muodossa vuonna 1988 Tuomo Kansasen luonnosehdotuksen pohjalta.

Sinivalkoisessa viirissä ovat valkoisella pohjalla vanhanmallinen K-kirjain symboloimassa sukua ja sen alla suvun kantaisän Johan Kansasen syntymävuosi 1679. Sininen virta keskellä kuvaa Leppävirtaa, paikkakuntaa, jossa suvun juuret ovat. Alaosassa ovat viljantähkä ja vaaka kuvaamassa esi-isien elämäntyötä maanviljelijöinä ja kauppiaina.

Muistomerkki

Sukuseuralla on myös sukumuistomerkki, joka on pystytetty suvun vanhalle asuinpaikalle Leppävirran Nikkilänmäelle.

Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 3.7.1997 sukukokouksen yhteydessä.